Hei, ja tervetuloa tutustumaan
DogRockerin taustajoukkoihin

Olen Sanna Pentikäinen ja asustan maaseudun rauhassa Lempäälän ja Viialan rajalla neljän koirani kanssa; 2 englanninbulldoggia; Bella ja Hugo sekä kaksi Presa Canariota; Shira ja Viljo. Olen maalta Ikaalisten Luhalahdesta kotoisin, jossa kasvoin koko lapsuuteni eläinten keskellä sekä maaseudun töitä tehden. Olen aina ollut käytännön tekijä eli halu tehdä asioita itse ja omin käsin on ollut minun juttuni lapsesta asti sekä yrittäjyys on ollut osa elämääni aina, sillä isäni toimii yrittäjänä. Olen aina halunnut oppia uusia asioita ja kehittää itseäni. Parhaiten opettelen asiat tekemällä ja kokemalla. Palkkatöiden sekä yrityksen pyörittämisen lisäksi vapaa-aikani vierähtää koirien parissa pitkillä metsälenkeillä sekä kuntosalilla. Lisäksi vapaa-ajallani myös valokuvaan paljon.

Koirien parissa olen oikeastaan ollut koko elämäni. Mutta aktiivisemmin nyt aikuisiällä. Kierrän paljon koiranäyttelyitä sekä vuonna 2017 suoritin Suomen kennelliiton kasvattajan peruskurssin. Ensimmäinen Presa Canarion pentue syntyikin sitten jo marraskuussa 2017.

Olen aloittanut yrittäjänä vuonna 2016 ravintola-alalla, jolloin omistin pienen lähiöpubin. Tämä yritystoiminta vei oikeastaan kaiken aikani, joten tärkeimmälle asialle - eli koirille - ei jäänyt tarpeeksi aikaa, joten myin yritykseni, jonka jälkeen jatkoin yritystoimintaani tekemällä kotisiivouksia sekä tilauskakkuja ja vuokrasin ravintoloille omaa ammattitaitoani.

Talvella 2017 aloin kasvattamaan koiria, sekä aloitin VipStoren jälleenmyyjänä. Halu ja into laajentaa yritystoimintaa koirapuolella oli kova, joten aloitin keväällä 2018 koirahierojaopinnot, joista valmistuin alkuvuodesta 2019. Lisäksi Kesällä 2018 aloitin myös HurjaBarfin jälleenmyyjänä. Syksyllä 2018 aloitin koiravalokuvauksen harrastuspohjalta. Unelmanani on aina ollut työ koirien ja eläinten parissa, sitä kohti ollaan lujaa vauhtia menossa.

Uskaltakaa unelmoida ja tehdä töitä unelmienne eteen.